Saateteksti yhteydenotosta eduskuntaan
julkaistu 9.4.2025

Taustana vaikuttamistyölle
Alkuvuodesta 2024 käytiin keskustelua hallituksen lisäsäästöistä. Hallitusohjelmassa oli päätetty 80 miljoonan euron rahoituksesta Rantaradan parantamiseen. Tähän kokonaisuuteen liittyi myös Siuntion asema-alueen kunnostaminen. Halusin välittää eduskuntaan tiedon miten tärkeä Siuntion asema-alueen kunnostaminen on Siuntion kehitykselle. Alla on yhteydenottoviestin saate.
Saateteksti yhteydenotosta eduskuntaan
Liitteenä kirjoittamani näkökulma Rantaradan peruskorjaus- ja kehittämistoimenpiteistä sekä toisena liitteenä tiedoksi Rantarata-työryhmän kannanotto. Rantaradan kehittämistoimenpiteissä on mukana Siuntion asema-alueen toimenpiteet, jotka ovat osoitettu Väyläviraston selvityksissä perustelluiksi. Käytännössä asema-alue ei nykyisellään täytä asetettuja vaatimuksia.
Siuntiolla oli tämän valtuustokauden alussa myönteinen näkymä tulevaisuuteen; uusi sivistyskampus oli valmistumassa, sote-keskuksen suunnittelu oli pitkällä, kantatien 51 eritasoliittymän suunnittelu Sunnanvikiin eteni ja asema-alueen parantamisen suunnittelu oli alkanut. Tähän näkymään on noussut tummia pilviä.
Sivistyskampuksen rahoituskulut ovat nousseet merkittävästi, sote-keskuksen toteutuminen on vähintään epävarmaa ja kantatien parannustoimet näyttävät siirtyvän 2030-luvun puolelle. Jos tähän vielä lisäksi tulee asema-alueen parannusten siirtyminen suunnitellusta (on Väyläviraston suunnitelmissa vuodelle 2025), niin Siuntion kehitysnäkymiltä putoaa pohja pois. Tällöin uhka näivettymiskehitykseen tulee todelliseksi – myönteinen näkymä kääntyy kielteiseksi.
Tunnistan yleisen taloustilanteen haasteet. Samalla on kuitenkin pystyttävä tekemään panostuksia. Rantaradan kehittämistoimenpiteissä on kaksi tärkeää hanketta, joiden rahoitus tulee varmistaa. Toinen on mainittu Siuntion asema-alueen hanke ja toinen on Kirkkonummen itäpuolen vaihteiden hanke.
