Vaalityötä 2025 paikallisyhdistykselle
Julkaistu 7.4.2025

Oman vaalityön ohessa on tullut tehtyä vaalityötä myös paikallisyhdistykselle ja siten tuettu myös paikallisia kuntavaalien 2025 ehdokkaita.
Kuntapolitiikan ohjelmatyö vuoden 2025 vaaleja varten
Olen kirjoittanut yhdistyksen vaaliteemat ja vaaliohjelman. Ne löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta.
Kuntavaalien vaaliteemat löytyvät täältä.
Kuntavaalien vaaliohjelma löytyy täältä.
Lisäksi olen kirjoittanut oman kuntavaalien 2025 vaaliohjelmani. Se on samalla valtuustoryhmän puheenjohtajan ehdotus Kokoomuksen kunnallispoliittiseksi ohjelmaksi Siuntiossa valtuustokaudelle 2025-2029.
Kuntavaalien 2025 vaaliohjelmani löytyy täältä.
Ehdokasillat paikallisyhdistyksen kuntavaalien 2025 ehdokkaille
Järjestin valtuustoryhmän puheenjohtajana kuntavaalien ehdokkaille tunnin mittaisia ehdokasiltoja 9 kertaa. Ehdokkaille osallistuminen oli vapaaehtoista ja kunkin ehdokasillan diat ovat ehdokkaiden luettavissa koko vaalityön ajan paikallisyhdistyksen verkkolevyllä.
Näissä ehdokasilloissa puhuin kaikkiaan 358 diaa kuntapolitiikasta. Luonnollisesti osa puhutuista dioista olivat kertausta. Joka tapauksessa tähän työhön meni omaa aikaa työaikana mitattuna pari viikkoa.
Ehdokasiltojen aiheina olivat:
- Kuntapolitiikan perusteet Siuntiossa: kuntapolitiikka Siuntiossa, kuntapolitiikan perusteet, valtuustoryhmän toiminta, luottamushenkilöiden nimeämiset, yhdistyksen verkkosivut ja yhdistyksen verkkolevy
- Luottamustoimielimet Siuntiossa: kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, kuntakehitysjaosto, sivistyslautakunta ja sen jaostot, tekninen lautakunta, ympäristö- ja rakennuslautakunta ja sen jaosto, tarkastuslautakunta, keskusvaalilautakunta sekä vaikuttamistoimielimet
- Kuntapolitiikan sisältö puolueessa ja Siuntiossa: kuntapolitiikan ohjelmat, valtuustokauden ohjelma 25-29 ja vaaliohjelma 2025
- Kunnan hallinto ja talous: talousarvio, tilinpäätös, talouden seuranta, tuloslaskelma, investointiohjelma ja hallintosääntö
- Vaalit 2025: kuntapolitiikan loppukiri ja kuumat tärpit
Yhdistyksen verkkosivujen ylläpito
Oman vaalityön ja edellä mainittujen vaalien tukitoimien lisäksi paikallisyhdistykselle olen ylläpitänyt paikallisyhdistyksen verkkosivuja, mikä sekin vie oman aikansa yhteisten asioiden eteen.
Paikallisyhdistyksen verkkosivut löytyy täältä.
